Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2012.

"Life book"

Life book-kurssini on ohi, ainakin tältä vuodelta. Vielä en ole ilmoittautunut vuodelle 2013. Tarkoituksena olisi tehdä vuoden 2012 kurssin aikana tekemistäni töistä kirja/kansio, LIFE BOOK. Osan maalauksista olen kehystänyt, jonkun myynyt (3 kpl), osa päätyy kirjaani. Tavallaan mielellään myyn taulujani. Usein vain käy niin, että ne kaikkein parhaimmat ostetaan ja itselle niistä jää suuri ikävä. Enää en myy ihan mitä tahansa. Tämän tytön olen myynyt. Paitsi että se alkuperäinen on peilikuva tästä. Tulostin tytön ja siirsin sen" liiman" avulla gessotulle pahville. Yritän saada kirjani valmiiksi tammikuun näyttelyyni. Valmiina on 5 sivua.. Näyttelytyöt ovat jo valmiina. Pystytys on 2.1.2013 vai oliko se 3.? Täytyypä selvittää. ihanaa Uuden Vuoden odotusta teille kaikille♥

"Kuuntele sitä laulua, jota enkelit lauloivat syntyessäsi"-Mello

Jumalaa ei voi nähdä, hänet voi tunnistaa. Sinä tulet taas ehjäksi hiljaisuudessa. Sinun keskuksesi on maailmakaikkeuden keskus. Sinä pyhität sen, mistä olet kiitollinen. Miten rikkaita ovat Luonnon laulut miten syvä sen hiljaisuus! Ja Jumala on Rakkaus. Nuo tekstit koskettivat minua tänään, puhuttelevat, saavat minut ehjäksi... Tekstit kirjasta "Lähteillä", Anthony De Mello

Joulussa on niin paljon..

"Joulun ihme on se, että pimeä muuttuu valoksi. Valo muuttuu kirkkaudeksi pimeyttä vasten. Ilo on annettu jaettavaksi valo vietäväksi eteenpäin."-Maaria Leinonen.

Who am I?

"I always thought I was me, but no, I was You and I never knew it."-Rumi Törmäsin tuohon lauseeseen tänään "Anakonda"-joogalehdessä. Olen miettinyt tuota Rumin viisautta. Minusta se on totta. Ainakin minulle. Siunauksellista, ihanaa Joulun alusaikaa teille♥

"Life Book"-kurssi lopuillaan..

Minun pitäisi tehdä tämän vuoden Life Book-kurssin töistäni, niistä, joita en ole kehystänyt tai lahjoittanut tai myynyt, oma "Life Book-kirja". Aloitin tänään ja sainkin 4 sivua tehdyksi. Kaikkiaan sivuja ehkä tulee mukaan n 30, ehkä. Muutin tätä maalaustani tänään, joka on yksi sivuistani. Tein uuden suun, nenän ja silmiäkin muuttelin.. Haluaisin saada kirjani valmiiksi näyttelyyni, joka on tammikuussa kirjastossamme. Ehkäpä onnistun. Ihania Joulun odotuksia kaikille♥ Nyt tykkään siitä enemmän.

tänään oli kiva päivä..

Tänään on syntymäpäiväni. Synnyin klo 23.02 . Äitini halusi synnyttää minut Helsingissä, kätilöopistolla sillä Jyväskylän synnytysolosuhteet olivat hänen mielestään huonot. Täytän kohta 64 vuotta. En ihan uskoisi, että olen niin vanha. Eivät monet muutkaan. Hassua, miksi en haluaisi tai olisi niin vanha? Vanhuus on vapautta, sisäänpäin kääntymistä, antautumista, luopumista, pysähtymistä, ymmärtämistä, nöyrtymistä.. Tänään, juhlapäivänäni olin oppilaitteni kanssa keilaamassa, rämmin lumihangessa kaksi tuntia Pilkun kanssa, tarjosin tyttärelleni ja kahdelle ihanalle ystävättärelleni marenkikakkua ja glögiä, maalasin yhden uuden tulitikkuenkelin... Luin Mestari Eckhartin "Sielun syvyyttä". Minua kosketti ja minut pysäytti: "Mitä enemmän minussa on minua, sitä vähemmän minussa on todellista omaani." Olen kiitollinen tästä päivästä, siitä että olen tässä juuri nyt♥

Jaserin luona kyläolemässä...

Tässä minun rakkaimmat. Pilkku puuttuu. Oli luun kimpussa. Ihanassa halauksessa. Mitähän emäntä meille tarjois? Sielun ystäväni Jaser. Olimme nuoremman tyttäreni ja Pilkun kanssa tänään kyläilemässä vanhemman tyttäreni Hannan luona. Hanna ja hänen sulhasensa ovat muuttaneet yhteen, omaan ihanaan omakotitaloon Raisioon. Paljon valoa, ikkunoita, valkoista, korkeutta!! Ja uskon, paljon rakkautta♥ Onneksi he asuvat vain n 60 km:n päässä. tänään varmaan monet menevät laulamaan kirkkoon kauneimpia joululauluja. niin mekin. Ihanaa 3. adventtia. Huomenna juhlin minä!!

uusia muutoksia edelliseen..

Vielä muutoksia tähän maalaukseen... On kait hieman kesken.. Mitähän huomenna? Ylempi kuva ilman salamaa, alempi salaman kanssa.
Minulla on tammikuussa meidän eli Uudenkaupungin kirjastossa näyttely. Siksi ole kaivellut kesäisiä maalauksiani ja muuttanut niitä hieman. Ehkä vien myös näitä akryylitöitäni sinne... Yläkuva on elokuusta. Eilen tein tytölle uudet hiukset ja uudet silmät.. En nytkään ole ihan tyytyväinen.. Mietin tuota sinistä pyörrettä, häivytänkö sen...kasvot... Jännä, kun katson läheltä, tyttö hymyilee lempeästi mutta kaukaa ei?? Tänään aion katsoa teemalta "Yön kirkas tähti" vai mikä sen leffan nimi onkaan. Olen nähnyt sen aiemmin. Hieman odotin enemmän siltä.... Mutta on niin ihana löhähtää uuden lammaskarvan syleilyyn ja katsoa tai nukahtaa... suloisia hetkiä teille ihanat♥

tyttö ja...

Kesällä osallistuin 5 viikkoiseen "Bluming True"-nettimaalauskurssiin. Maalasin n 6 maalausta, joista yhteenkään en ole täysin tyytyväinen. Onneksi voin muuttaa niitä. Akryylimaalaus, isolle kankaalle ei ihan ole mun juttuni. Toisaalta , kaikkia voi oppia, kehittyä erilaisissa jutuissa, joten en luovuta. Tämä maalaus (70x100 cm), on saanut monia erilaisia kerroksia, aiheita päällensä. Viimeksi olin muuttanut sitä ja maalannut tytön alareunaan. Sit tyttö onkin ollut rauhassa monta kuukautta. Tänään otin hänet esille ja muutin hiukan taustaa, johon olen aika tyytyväinen. Tytön kasvojakin hieman muuttelin, mutta en ole tyytyväinen vielä... Haluaisin ne rosoisimmiksi, hauraammiksi.... Nyt olen ihan puhki väsynyt tän viikon liikuntatunneista ja metsälenkeistä.. Istahdan telkkarin ääreen ja toivon että jotain syvällisempää olisi tarjolla. Suloista viikonloppua teille ♥

tänään ei niin Jouluista..

Halusin maalata yläkuvan pinkkitytön päälle. Hänestä tuli erilainen. Minusta on jännää kaivaa esiin vanhoja maalauksia/piirroksiani ja maalata niiden päälle tai jatkaa niitä. Huomaan siitä oman muuttumiseni. Mikään ei ole enää samanlaista. Olen laittanut melkein kaikki joulukorttini jo maailmalle. Ajoissa, jotta ihmisillä on aikaa katsoa ja nauttia kortista, ennen mahdollista suurta rysäkkää. Ehkä joudun vielä lähettämään joitain myöhäisiä, kun huomaan unohtaneeni jonkun ihmisen. Tänään soitin paikalliseen vanhainkotiin ja kyselin, että onko siellä ketään vanhaa ihmistä, jota kukaan ei käy katsomassa, eikä kukaan muista kortilla. Sain uuden numeron ja kehoituksen soittaa määrätylle ihmiselle huomenna. tänään hän oli poissa. Ajattelin, että voisin lähettää jollekin yksinäiselle ihmiselle joulukortin. Jos sinä tiedät jonkun yksinäisen, voit myös antaa minulle osoitteen ja laitan hänelle postia. Tietenkään se ei koskaan ole sama, kun että saa joltain tutulta, rakkaa

maalausta..

Olin elokuussa "Blooming course"-nettimaalauskurssilla. Pohjia jäi kesken tai sellaiseksi, joista en ollenkaan pidä. Aloitin maalailla tätä pari viikkoa sitten. Sen värimaailma muuttui päivästä toiseen erilaiseksi. Ylin maalaus on toissapäiväinen. Muutin sitä eilen , keskimmäinen. Muutin tänään, alimmainen. Värit luonnossa ovat selvästi paremmat. Kuuloistelen, saako tuo jäädä, ainakin hetkeksi...

sielunystävä

"Yksinäisyys ja eristyneisyys ovat kaksi eri asiaa.  Kun on yksinäinen, on helppo tuudittautua siihen uskoon, että on oikealla tiellä. Eristäytyminen on meille parempi, sillä se tarkoittaa olemista yksin ilman yksinäisyyden tunnetta. Mutta loppujen lopuksi on parasta löytää sellainen henkilö, joka on oleva oman itsen peili. Muista, että ainoastaan toisen ihmisen sydämessä voi todella nähdä oman itsensä ja Jumalan läsnäolon itsessä."- kirjasta "Rakkauden aikakirja" Näin todella suloisen unen viime yönä. Vieläkin muistan uneni selkeästi ja tunnelautauksen siinä. Kohtasin sokean miehen.  Hänen vaimonsa ja poikansa olivat läsnä, samoin miesystäväni. Mutta me rakastuimme samassa hetkessä syvästi, selittämättömästi. Halusin jäädä tuohon uneen. Minusta tuntuu, etten koskaan ole kokenut sellaista yhteyttä, kohtaamista koskaan oikeasti. Se jäi minuun. Iso kaipuu. En tiedä olenko yksinäinen vai eristäytynyt. Sen tiedän, että kaipaan sielunystävää voima

tonttuja vilisee..

Tein tämän isohattusen tontun pari vuotta sitten. (yläkuva) Muokkailin hieman hänen silmiään eilen... Ja tulostin kaksi kuvaa aqvarellipaperille. Muutin taustaa, kasvoja.. Tein kaksi niin samanlaista mutta niin erilaista tonttutyttöä. Tykkään heistä kaikista. Nautin niin paljon Joulun alusajasta. Ilmassa väreilee odotusta,  toivoa,  kiltteyttä,  jännitystä... Aaton jälkeen tuntuu erilaiselta.... Toivon ja haluan, että se oikea Joulu pysyy ja säilyy sisimmässäni jokaikisenä päivänä,  koko vuoden, läpi vuosien. Valo,  pyhyys , syvä hiljaisuus,  lämpö,  uskomaton selittämättömyys, pimeys... Ihanaa itsenäisyyspäiväniltaa teille. Olemme onnekkaita suomalaisia! Älkäämme unohtako muita. Olemmehan oikeasti kaikki yhtä. Sydämellisesti tervetuloa uudet lukijani tai sanoisinko katselijani♥

Valo tarvitsee pimeyttä...

"Joulun merkki on tähti, valo pimeydessä. Älä näe sitä ulkopuolellasi vaan näe se loistamassa sisälläsi olevassa Taivaassa ja hyväksy se merkkinä siitä, että Kristuksen aika on tullut. Hän tulee eikä vaadi mitään. Hän ei pyydä keneltäkään minkäänlaisia uhrauksia. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin kutsua sisään Hänet, joka on jo siellä. Ja missä ei ole uhrauksia, siellä täytyy olla rakkautta."-Ihmeiden oppikirja Luin surullisena tämän päivän Hesarista valosaasteesta. "Ihminen on luonut ympärilleen loppumattoman valon. Valosaaste muokkaa luonnon ekosysteemejä ja uhkaa ihmisen terveyttä." Vain pimeässä voimme ihailla kauniista tähtitaivaasta. Eläimiltä katoaa pimeyden suoja. Pimeys on lahja. Se on luonnonvara, joka uhkaavasti katoaa, sairastuttaen koko eläin- ja ihmiskunnan. Me tarvitsemme pimeyttä! Päätin maksaa n 2e kuukaudessa, jotta saan laittaa kuviani tänne, itseni ja teidän iloksi.

Kuvakiintiöni täynnä...

Yritin laittaa äsken paria uutta kuvaa tämän illan postaukseeni. Ei onnistunut. Tuli ilmoitus, että kuvakiintiöni on täynnä. Mutta voin ostaa lisätilaa.  Edullisin oli jotain 2,49 dollaria/kk. Minulla oli kolme blogia. Poistin yhden. Ajattelin, että nyt tilaa on taas ruhtinallisesti, mutta sama tyly ilmoitus . Poistin "Virtaus" blogistani jonkun postauksen ja ajattelin, että nyt pitäis mahtua vähän aikaa. Ei onnistunut??? Ehkä kokeilen muutaman kerran vielä, mutta jos ei onnistu, en aio alkaa maksaa kuvistani. Onko teillä kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Surullista! Ihanaa lauantai-iltaa kuitenkin kaikille teuille ihanat♥