virtausta elämään

"Pyhä Jumalan lapsi, milloin sinä opit, että ainoastaan pyhyys voi sinua tyydyttää ja antaa sinulle rauhan. Kun Minä synnyn sinussa, sinä heräät suuruuteen. Rakkaus ei ole pientä,ja rakkaus asuu sinussa, sillä sinä olet Hänen asuinsijansa."-IOK Joka sunnuntai on minulla Ihmeiden Oppikurssikokoontuminen. Tunnen itseni laajentuneen, avautuneen, keventyneen. Vaikea selittää, eikä sanoja oikeasti tarvitsekkaan. Se valo loistaa ja lämmittää. Muutama vuosi sitten en olisi kirjoittanut noita edellä mainittuja, IOK:sta lainattuja lauseita, puhumattakaan että sanoisin niitä ääneen. Ehkä luin ne mutta se riitti. Nyt haluan elää ne todeksi. Jossain vaiheessa ajattelin, että jos annan elämäni Pyhän Hengen johdatettavaksi, elämästäni tulee tylsää, mitään ei voi tehdä,huivi päähän ja kireälle... Näistä asioista puhuminen, kirjoittaminen oli epämiellyttävää, jotenkin....en löydä sanaa...mutta ehkä joku teistä löytää, jos hän on vaikka just siinä kun minä ennen olin.. Ja jokainen saa olla ju

Heräsin aikaisin. Hain Hesarin postilaatikosta. Syvänsininen taivas ja tähdet. Pysähdyin. Miten ihana pakkasnarina kengissä. Muistui lapsuuden pakkaset ja kenkien juttelut. Jotenkin niin Jouluinen mieli. En jaksanut keskittyä sanomalehteen. Menen pitkästä aikaa kirkkoon. Jotain pientä jännitystä tai ennemminkin odotusta. Yleensä olen pitkästynyt kirkossa. Puhe ei ole koskettanut. Urkujen sointi lohduttaa. Eilen huomasin, että "Rekon valinnassa" oli myytävänä vanha, vihreä potkuri, 30e. Nyt harmitti, kun en ostanut. Olisin mennyt potkurilla kirkkoon. Oiskohan se vielä myynnissä? menen tänään jo katsomaan, oisko hän auki, viimeistään huomenna. Rekon valinta on ikäänkuin kirppari, vanhojen tavaroiden, romujen myynti, mielenkiintoinen paikka. Kirkon jälkeen täällä pikkukaupungissa alkaa "Vanhanajan markkinat". Jospa löytäisin sieltä lintulaudan lintusille. Rauhaisaa ja valontäytteistä päivää!!

Huomenna on 1. adventtisunnuntai. Taidan mennä kirkkoon. Vuosi vuodelta olen herkistynyt kuulemaan tuota hiljaista kuiskausta sisälläni. Aiemmin pysähdyin mutta jatkoin omaa polkuani. Tänään haluan pysähtyä ja kuunnella. Nyt ymmärrän ja haluan elää tuon ihmeellisen totuuden, että Sinä asut minussa! Se on minusta niin ihmeelisen ihana juttu. Joku minussa on muuttunut. Joku ihan pieni mutta niin suuri. Olen tarvinnut monia raskaita, monia surullisia asioita elämääni, ennenkuin olen ymmärtänyt.... Olen kiitollinen, että olen löytänyt tuon Valon, joka asuu minussa, sinussa ja kaikissa ihmisissä,eläimissä, kukissa, puissa ja kivenkin sisällä. Tuo herkkä, hauras Rakkaus.. "Kun kutsuit minua, nukuin muurieni varjoissa enkä kuullut sinua. Sitten töytäisit minua käsilläsi ja heräsin kyyneliin. Näin että aurinko oli noussut, vuorovesi oli tuonut tullessaan syvyyden kutsun ja veneeni oli valmiina, keinumassa tanssivilla aalloilla."-Tagore Ihanaa pikkujoulua ja huomisen 1. adventtia tei

Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte kuvaleikkiini. Uskon, että taiteessa oikeata ratkaisua ei yleisesti ole. Kaikilla on oma ratkaisunsa, mielipiteensä, tarinansa,tunnetilansa, joka syntyy omassa sisimmässään.. Oli tosi mielenkiintoista lukea teidän valintojanne.. Kait se ylhäällä oikealla joutui enemmistön osalta pois joukosta.. Teknisesti lähestyen tuo alhaalla keskimmäinen, joka on tässä postauksessa mukana, on ainoa "luomu"-taide, muut digiä eli hiirellä piirrettyjä, kuten SuviAnniina kirjoitti. Päätin järjestää kaikkien kesken arvonnan, koska tunneasoita on vaikea arvottaa.. Valituksi tulivat: Sooloilija, Sylvi ja Anonyymi/Maarit. Kun lähetätte minun sähköpostiini osoitteenne, saatte minulta postia! Sähköpostini osoite löytyy etusivulta. Onnea teille ja kiitoksia kaikille osallistujille halauksin.

Minun piti korjata terveystiedon kokeet tänään. En ehtinyt. Seikkailin netissä, ostin uudet keittiön verhot, jotka ripustin... kävin uimassa ja elokuvissa. Ehkä huomenna ehdin. Olin katsomassa "Prinsessaa". Menetteli. Ja oli kiva olla oikeissa elokuvissa pitkästä aikaa. Kauniita luonnon kuvauksia. En koskettunut. Joissain kohdin elokuva oli hauska, mutta se ei tavoittanut aitoutta, todellisuutta.. Tiedän, koska olen siinä maailmassa .. "Hän tunsi olevansa äsken kuoriutunut juuri sinä aamuna jona hän aavisti irtoavansa siivilleen.." se, jonka ääni on hiljaisuutta tai sanat tulevat jostain muualta hän puhuu minulle vaikken aina ymmärrä ja minä kuuntelen ja itken

Marraskuinen leikki halukkaille! Huvikseni ja ajankuluksi innostuin tekemään kollaaseja töistäni. Tässä yksi heistä värillisenä ja ei.. Kuka sinun mielestäsi ei kuulu joukkoon? Mielenkiintoisin, koskettavin vastaus palkitaan. Palkintona kortti, pari... Leikkiaika vaikka torstaihin =)

"...sillä päivä olet sinä ja valo olet sinä, aurinko olet sinä, ja koko kaunis, kaunis tuleva elämä olet sinä"-L.Olsson "Tule, istu viereeni, minä kerron sinulle surustani.." Suru täytyy elää läpi haluan tanssia sen pehmeässä harmaassa sumussa päästän sen mut en ihan vielä sen kosketus entiseen on niin vahva niin kaunis, niin tuttu niin lempeä

Pikkutyttönä olin innokas luistelija. Luistelimme Jyväskylän Harjun kentällä useina päivinä viikossa. Pelasimme mustaamiestä, hippaleikkejä.. Kukaan melkein ei koskaan saanut minua kiinni. Nautin suunnattomasti luistelusta. Minusta tuli kymmenvuotiaana pikaluistelija. Harrastin sitä kilpailumielessä kymmenisen vuotta. Pärjäsin ihan mukavasti sillä pikaluistelijoita on kilpailuissa Suomessa niin vähän, ainakin hiihtäjiin verrattuna. Vanhempi tyttäreni löysi vanhat pikaluistimeni ja halusi kokeilla. Hän innostui täysin uudesta lajista. Koska minun luistimeni olivat hänelle liian suuret ja terät ruosteen vioittamat, hän tilasi eilen Seinäjoelta uudet omat luistimet. Olen itse viime vuosina luistellut taitoluistimilla eli kaunoilla. Oppilaitteni kanssa luistelen suhteellisen paljonkin. Tykkään edelleen luistelusta. Nyt innostuin tyttäreni kautta uudelleen pikaluistelusta. Kunhan saan takaisin vanhat luistimeni, kokeilen, josko niillä vois vielä, ruosteesta huolimatta luistella, tai sit mi

"Rehellisesti sanottuna uudessa olotilassani oli eräitä puolia, joita pidin parempina verrattuna aiempaan elämääni. En ollut halukas uhraamaan uusia oivalluksiani toipumiselle. Minusta oli mukavaa tietää, että olin nestettä. Minusta oli ihanaa tietää, että henkeni oli yhtä maailmankaikkeuden kanssa ja virtasi yhdessä kaiken minua ympäröivän kanssa. Minusta oli kiehtovaa aistia energioita ja tulkita ruumiinkieltä. Mutta ihaninta oli sisimpäni täyttävä rauha. Kaipasin jonnekin, missä ihmiset olisivat rauhallisia ja arvostaisivat sisäisen rauhan kokemustani. Koska empatiakykyni oli voimistunut, huomasin olevani äärimmäisen herkkä muiden ihmisten stressille. Jos toipuminen tarkoitti, että joutuisin jatkuvasti tuntemaan samoin kuin he, se ei kiinnostanut minua."-"Elämäni oivallus", Jill Bolte Taylor. Katsottuani muutamia kertoja Jill Bolte Taylorin aivohalvausvideon, ( postauksesasni 12.11.) olen ollut niin kiihkeästi innostunut, kiinnostunut Jill Bolte Taylorin sairau

"Miksi pitäisi uskoa olevansa onnellinen vain jossakin tietyssa paikassa tai jonkun tietyn ihmisen seurassa kun onni on yhtä lähellä kaikkialla ja joka hetkellä."-Heli Karjalainen On päivä jolloin minua ei ole kukaan ei kaipaa, ei kysy sydämeni on surullinen vain kissa haluaa ulos "Rakkauteni ei tiedä määränpäätään, ei pyri mihinkään, kohtaaminen on enin, mitä tohdin toivoa."-Mitsune

Sain ystävättäreltäni sähköpostin kautta erittäin mielenkiintoisen, koskettavan ohjelman, jossa tiedenainen, aivotutkija, kertoo omakohtaisen tarinansa, kuinka hänen aivojensa vasen aivopuolisko "hyytyi". Hän oli ja koki muutaman uskomattoman tunnin (4t) oikean aivopuoliskonsa vahvalla oheistuksella. Hänen maailmansa oli niin kaunis, niin ihana, niin erillainen. Hän ikäänkuin sulautui kaikkeuteen. Ei ollut enää niin tarkasti häntä yksilönä.... Mutta hän ei pystynyt liikkumaan, puhumaan, muistamaan, paitsi ajoittain kun vasen "palasi" hetkittäin. Toivottavasti saan annettua oikean osoitteen, että kaikki kiinostuneet saatte lukea tuon ihmeellisen tositarinan. tässä Jos ette löydä tuota ohjelmaa, lähettäkää minulle sähköpostiosoitteenne, niin lähetän tuon osoitteen sitä kautta, jolloin se ainakin toimii. Olen miettinyt itse myös hyvin usein oikean ja vasemman aivopuoliskomme osuutta. Nehän ovat ihan erillaiset, erillaisine toimintoineen. Oikea on läsnä ainoastaan tässä

"Löysin" tämän pari vuotta sitten maalaamani kuvan veljestäni. Kuva on koneellani. Aito maalaus makaa jossain Turun postin varastossa tai sit on jo hävitetty. Lähetin veljelleni joululahjaksi viime Jouluna, vai oliko se edellisenä, hänestä maalaamani kuvan. Hän on kuvassa 12 v. Tuohon aikaan olin veljeni kanssa kuin paita ja peppu. Olen häntä muutaman vuoden vanhempi. Veljeni ei ollut ollut kotona, kun postisetä soitti kahdesti, kolmesti. Eikä muistanut hakea lahjaani postista myöhemminkään . Maalaus tuli takaisin minun kaupunkiini ja unohdin itse hakea sitä ajoissa. Kun menin hakemaan, maalaus oli lähtenyt Turkuun, jonnekin varastoon. Sinne hän on unohtunut, jos enää on edes elossa. Tänään, kun "löysin" tuo kuvan hänestä, mietin, mahtaisinko enää saada häntä mitenkään takaisin? Alempi kuva on kuva hänestä.

Ensilumi tuli myräkällä. Talven muistutus poskissa. Taas siirsin sukseni lähemmäksi. Luistelua jäähallissa oppilaitteni kanssa. "Musiikkiterapiaa" salissa. Olen taas niin etuoikeutettu. Tämä ihana päivä ja saan siitä vielä palkkaa. Vaikka sinä lumi, olet aamulla vaan varjo katolla, sait minut tänään niin iloiseksi, lapseksi minussa jälleen.

"Mystikot ovat aina olleet sitä mieltä, että päästäkseen lähemmäksi sisintä jumaluuttaan ihmisen on säilytettävä objektiivisuutensa. Kun alkaa hellittää otettaan, elämä rikastuu ällistyttävällä tavalla. Kaikki valheellinen, josta on pidellyt kiinni kynsin hampain, haihtuu nopeasti. Kaikki todellinen, mitä ihminen rakastaa syvästi ja mikä kuuluu hänelle, tulee entistä enemmän osaksi häntä. Kukaan ei koskaan voi riistää sitä häneltä."-kelttiläistä viisautta, anam cara. Eilinen päivä tuntui minusta ikuisuudelta. Eilinen ilta tuntui ikuisuudelta. Oli niin paljon tilaa, aikaa ja kuitenkin jokin levottomuus hiipi sisimpääni. kaipasin, odotin, ikävöin.... Kaiken pimeyden keskellä huomasin täydellisyyteni epätäydellisyydessäni. Olen tullut lähemmäksi sisimpääni. Näen itseni selkeämmin. Näen vanhat toiminta- ja reaktiomallini. Miten helppo olisi pudota niihin ja jatkaa elämääni samaa polkua. Haluan hengittää sitä ihanaa valoa, rakkautta, jota meissä ja meidän ympärillämme on yltäkylli

Nyt menneenä kesänä ostin Turun keskiajan markkinoilta Tarja Rautiaselta hänen tekemän riipuksen. En muista tuon riipuksessa olevan naisen nimeä. Mutta Leonardo da Vincin hän on. Myöhemmin kotona minulle tuli idea. Ajattelin kysyä taiteilijalta, josko hän tekisi minun kuvastani korun. Hän lupasi. Rintakoru siitä tuli. (Koko n. 2,5cmx1,5cm) Lähetin hänelle sähköpostissa tämän, isäni kuoleman jälkeen tekmäni "kukkia isälleni" maalauksen, tai osan siitä. Tänään sain postissa tuon kauan odottamani korun. Haluaisin ehkä vielä riipuksen. Minun tulee enemmän käytettyä riipuksia. Ihastuttava ilma ulkona. Niin täynnä valoa ja iloa. ja kaikki ihanuus edessä... ihanaa viikonloppua teille rakkaat blogiystävät!

Tänään posti toi minulle 16 kg intiaanisokeria. Pimällä kaipaan makeaa. Kehoni on niin väsynyt eilisestä. Opetin oppilailleni astangajoogaa ja kävin hyppytunnilla uimassa perhosta. Haluaisin maalata tai piirtää, mutta en kuitenkaan jaksa. Piirtelin hiirellä tämän valkopukuisen naisen. Tämä ei tunnu kuitenkaan samalta kuin "oikea" maalaaminen. Taidan ottaa lasillisen punaviiniä, suklaata ja kirjan kainalooni ja painua sohvalle. Huomenna on taas perjantai ja hän tulee luokseni.

Kaikki on niinkuin pitääkin. Luonto on valmistautunut nöyränä vastaanottamaan, mitä sitten tuleekaan. On niin rauhaisaa kulkea marraskuun metsässä. Rakastan tätä värimaisemaa. Huomaan itsessäni muutoksia. En enää niin mielelläni hakeudu ryhmään, ihmisten pariin. Pieni "ahdistus" latino- ja zumbatunneilla. Tarvitsen isot tilat. En kaipaa, että kuka tahansa hengittää niskaan. Hakeudun itseni luokse, luonnon syliin, hiljaisuuden kotiin. Minun ei enää tarvitse olla hyvä näkyvä kuuluva riitän itselleni tällaisena

Voi miten harmaata, vaaleanharmaata, tummanharmaata, grafiitinharmaata onkaan tämä päivä ollut. Ei uinti, ei ulkoilma vienyt väsymystäni minnekkään. Taas odotan sitä joogaa...vielä puolitoistatuntia, ennenkuin pääsen ohjaamaan.. Voi kun satais lunta. Tulisi valoa ja talven tuoksua. Lumihiutaleita ja lumienkeleitä. Haluaisin olla hiljaa. Miten tässä pimeydessä voi viihtyä?