Siirry pääsisältöön

tunkkaista...




Tämä päivä on ollut minulle jotenkin raskas...
En ole varsinaisesti riidellyt kenenkään kanssa ,
mutta olen puhunut suoraan asioita
ehkä itsekkäästikkin.
Ego minussa on pinnalla.
Kaiken kaikkiaan minulla on paha olo.

Tekisi mieli vain erakoitua kaikista ja kaikesta.
Olla itseni kanssa, jottei tulisi hinkkauksia muitten kanssa.
Tavallisesti olen sopeutuvainen, sosiaalinen, ymmärtäväinen..
nielen asioita, joita mielestäni eivät ole tärkeää ilmaista..

Jotain pahasti ristiriitaista , levotonta, harhailee mielessäni..
Kaipaan täydellistä syliä, korvia, silmiä...
kaipaan vaan ihmistä, joka täydellisesti olisi minun puolellani,
välittämättä mitä on tapahtunut...
vaikka mitään ei edes ole tapahtunutkaan...

Koen itseni ahnaaksi, itsekkääksi, narsistiseksi...

Taidan lähteä luontoon!

Kommentit

RunoTalon Sari sanoi…
Toivon, että lähdit luontoon ja sait sieltä itsellesi selkeyttä ja uutta voimaa! Uskon myös, että välillä on oltava hukassa niin sitten voi taas selkiytyä hyvinkin...
En sit ehtinytkään metsään..
mutta olin piirustusillassa ja siellä hieman avartui sisälmys...
BamiellaJ sanoi…
Väliin on tunkkaista ja raskasta. Ei ole hyvä niellä asioita. Tuuletus on tarpeen. Toivon sinulle sitä mitä kaipaat. Ja haastan sinut vastailemaan aisteistasi, jos kiinnostaa. Blogissani on sinulle ohjeet ja nappi.
Anonyymi sanoi…
Jäin miettimään edellisen postauksen otsikkoasi. Ei se ollut peili, etkä siinä näkynyt sinä, vaan vaikea tilanne.
Hyvä että menit piirtämään, käsi löytää sinulle paremman peilin ja rauhan. Yksi ihminen ei voi koko maailman murheita kantaa eikä kaikkea parantaa, vaikka kuinka tahtoisi ja yrittäisi.
Voimia sinulle!
Alina sanoi…
Miksi et saisi puhua suoraan? Miksi et saisi olla itsekäs?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin