Siirry pääsisältöön

Vain rakkaus voi niitä lähestyä!



Kävin katsomassa pikku näyttelyäni.
Olen saanut ihan mukavaa palautetta eri ihmisiltä. Jotkut taas eivät sano mitään. Jännä seurata ja huomata ihmisten erillaisuus.
Minusta tuntuu, että täällä päin Suomea(Länsirannikolla), ihmiset eivät anna niin paljon ja helpolla palautetta kuin esim. Keski-Suomessa, Itä-Suomesta puhumattakaan.

Näyttelyni vieraskirjaan ihmiset ovat yleensä kirjoitettaneet vain nimensä ja päivämäärän.Muutamat ovat kirjoittaneet tosi ihania ajatuksiaan, tunteitaan, joita tauluni ovat heissä herättäneet.
Myös toisenlaisiakin löytyy joskus...

Siellä oli aika alussa, pölkkykirjaimin kirjoittanut, joku nimetön:

"MENE H. TAIDEKOULUUN, HUONOJA OVAT!"

Ekaks kun luin tuon kehoituksen, en oikeastaan hirmuisesti reagoinut.
Myöhemmin huomasin, että tuo viesti oli mennyt syvemmälle. Rupesin itkemään.
En itkenyt siksi, että olin saanut tuon kehoituksen ja muka minun täytyisi tehdä toisenlaisia tauluja tai olla pitämättä omia "lapsiani" näytillä..

Itkin, koska mieleeni tuli, kuinka paljon ihmiset antavat toisilleen ,niin aikuisille, nuorille,kuin lapsillekin, huonoa, ilkeää palautetta, koska heillä itsellään on paha olo.

Luulen, että tuo kirjoittaja on kuitenkin koskettunut jollain tavoin , ehkä, tauluistani ja ei halunnut tai osannut ottaa sitä vastaan ja kirjoitti tunneryöppynsä vieraskirjaani... tai sit hän vain ajattelee, että on vain joitain määrättyjä tapoja tehdä taidetta.(piste)

Näitä tapauksia kohtaamme aina joskus kaikkikin elämässämme.
Voimme vain suojata itseämme tai herkkyyttämme.
Vaikka toisen reagoinnin ymmärtäisi, hyväksyisi silti se joskus voi mennä syvemmälle kuin arvaammekaan...
Ehkä meillä on silloin myös itsellämme mahdollisuus, löytää joku aarre sisältämme...


"Kaikesta ollaan raskaana ja sitten se vain synnytetään.
Jokaikistä vaikutelmaa ja tunteen alkiota kannetaan omassa itsessä,
keskellä pimeää ja tiedotonta ja sanomatonta; sen on saatava odottaa syvässä nöyryydessä, jotta se tulisi kirkkaana ja uutena esiin:
tätä on yksin taiteilijan elämä, olipa kyse ymmärtämisestä tai luomisesta.

Taideteokset syntyvät pohjattomasta yksinäisyydestä, ja vihonviimeisin keino tarttua niihin on kritiikki. Vain rakkaus voi niitä lähestyä."-Rainer maria Rilke

Kommentit

Yksinäinen susi sanoi…
On varmasti kamalaa saada törkeää kritiikkiä töistään, jotka on tehnyt sielunsa väreillä ja muodoilla, oman käden jäljellä.. Mutta ei pidä välittää! Paljon on niitä ihmisiä, jotka rakastavat töitäsi niin kuin esimerkiksi minä muiden mukana. :)
Kaikki eivät vain ymmärrä, omaa kateellisuuttaan tai pahaa mieltään he vain purkavat.

Työsi ovat kauniita, ihastuttavia ja rakastettavia, täynnä sielukkuutta ja herkkyyttä, joka hehkuu sinusta ympärillesi..
Nana sanoi…
Ja mihinkähän se minun kommenttini menikään...
Nana sanoi…
Uusi yritys :) Menin siis hieman sanattomaksi, ensinnäkin, en voi uskoa, että joku kirjoittaa tuollaista palautetta ja toisaalta, nuo viimeiset lauseet ovat niin sykähdyttäviä. Minä kyllä pidän töistäsi, ne ovat eläviä, niissä on lämpöä. Ne ovat selvästi niin osa Sinua.
Kunpa me ihmiset jaksaisimme pitää parempaa huolta toisistamme, jättää oma paha olo kaatamatta toisen päälle...
arleena sanoi…
Hienosti sanottu ...

Taideteokset syntyvät pohjattomasta yksinäisyydestä ...
Vain rakkaus voi niitä lähestyä.

Viha, kateus ja oma tuskaisuus saavat ihmiset loukkaamaan toisiaan.
Alina sanoi…
Olen muuten käynyt taidekoulua ja kokemus oli todella latistava, en oppinut mitään :-) Toisille suhde taiteeseen on erilainen, tekninen ja pinnallinen. Minua kiinnostaa enemmän ne tunteet ja ihmiset töiden takana. Siksi lopetin taideopinnot, kun tajusin että suhtaudun taiteeseen ihan eri tavalla. AArrgghh...tästä voisi jatkaa enemmänkin...no minusta ei tullut "taiteiljaa" ja nykyään ihan häpeilemättä esittelen nukkejani, naivistisia piirroksiani, kultatusseilla koristelemiani joulukorttejani jne.
Yksinäinen susi: kiitos aivan upeasta kommentistasi...

kiitos niistä kauniista sanoistasi!!!
oikeastaan kukaan ei voi loukata oikeasti kun tietää, mistä omat työt ovat tulleet..
niinkuin sinäkin kirjoitit...ne on sielun ilmaisua meille...

Nana:
kiitos sinulle kyös kommenteistasi, ne lämmittivät..
meillä ihmisillä on paljon opittavaa...ahneus, kateus, suorittaminen, kilpailu, tyytymättömyys....johtuvat usein siitä, että ei ole yhteydessä sisimpäänsä...

Arleena. niin on ...
kumpa ihmiset olisivat rakkaudella enemmän joka hetkessä läsnä...

Villiina:
Oi kun haluaisin nä'hdä kuviasi...ja nukkejasi!!!Onko niitä jossain sulla esillä...esim. netissä???
Lastu sanoi…
Sinun taiteessasi asuu r-a-k-k-a-u-s. Tuo merkillinen sana, jossa on seitsemän kirjainta, tulee eläväksi. Rakkaus säteilee. Kiitos sinulle.
Johanna sanoi…
Voi tuollaista kommenteista ei tarvitse mieltään pahoittaa. Sinun kuvasi ovat niin kauniita, että ehkä ne tekivät siellä sen kommentoijan kipeässä sydämessä puhdistavan raapaisun. Ehkä sieltä irtosi jotakin tuskaa ulos ja puhdistuminen sitten vain muunlaisen sanavaraston puuttumisen takia tuli ulos noin rumana. Sieltä irtosi vain ahdistusta ulos ja niin ollen sinun kuvasi paransivat sitä ihmistä edes pikkuisen.
Lastu:

kiitos niin rakkaudellisesta kommentistais!!Tuli niin pehmeä, aito olo!!

Johanna:
Niin minäkin ajattelin...
Ehkä, kun me oikeasti olemme toistemme kanssa yhtä, tuo hänen tunteensa saavutti jollain tasolla minuakin..ehkä minä voin hänell pienesti antaa rakkautta...jotain varmasti tapahtui...

kiitos kommentistasi!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin